Politics

Historian sekopäisin lento? 4 konetta lensi 10 ydinpommin sienipilveen – pilotti kuoli, mutta tiede kiitti


Historian saatossa on tehty vaarallisia lentomatkoja – ja niin sekopäisen vaarallisia, että niitä on vaikea uskoa todeksi. Mahdollisesti kaikkein hulluimman lennon toteutti neljä yhdysvaltalaista pilottia marraskuun ensimmäisenä päivänä 1952, kun heidät komennettiin sukeltamaan F-84-koneilla ydinpommin sienipilven sisään 60–90 minuuttia räjähdyksen jälkeen.

Lentäjistä useless kolme palasi takaisin, mutta tieteelliset tulokset olivat merkittävät.

Lentojen kohteena ollut ydinräjähdys ei ollut mikä hyvänsä 20 tnt-kilotonnin pikkupommi, vaan historian ensimmäinen täysimittainen lämpöydinräjähdys eli vetypommi – 10,4 megatonnin (44 PJ) Ivy Mike. Se räjäytettiin Enewetakin eli Eniwetokin atollilla Marshallsaarilla 1.11.1952 kello 07:15 paikallista aikaa eli kello 31.10. kello 21:15 Suomen aikaa.

Yhdysvaltain Philadelphiassa majaansa pitävän Tieteenhistorian instituutin (Science History Institute, SHI) mukaan matkan tarkoituksena oli kerätä radiokemiallisia näytteitä. Niistä etsittäisiin laboratoriossa uusia superraskaita uraanin ja plutoniumin isotooppeja sekä mahdollisesti uusia alkuaineita.

Ydinfyysikot näet osasivat ennustaa, että pommi synnyttää raskaita isotooppeja ja mahdollisesti myös raskaampia alkuaineita (*), kun osa fuusioreaktioissa vapautuvista neutroneista imeytyy uraaniytimiin ja lisää niiden massaa.

Perinne sienipilven säteilyn sisään sukeltamisesta oli alkanut SHI:n mukaan 1948 eli kolme vuotta ensimmäisten ydinpommien jälkeen. Everstiluutnantti Paul Fackler lensi silloisten määräysten vastaisesti sienipilvestä irtaantuneeseen höyrynriekaleeseen.

”Ei siitä edes sairastunut”, hän rehenteli myöhemmin.

1940- ja 50-luvun työturvallisuuskulttuuri oli ”hieman” toista kuin nykyisin, ja hullunrohkeasta tempauksesta tuli saman tien hyväksytty toimintatapa.

Säteilymittarit sekosivat

Nyt pommi oli kuitenkin aivan eri kokoluokkaa kuin koskaan ennemmin, mikä teki matkasta silmittömän riskialttiin.

SHI kertoo, että ensiksikään pilotit eivät saaneet sienipilveen lentämisestä mitään kunnollista koulutusta. Toiseksi, heidän täytyi olla erittäin tarkkaavaisia moniosaajia. Kaikkia mittareita piti seurata ja dataa lähettää takaisin, vaikka olosuhteet pilven sisässä saattoivat vaihdella nopeasti. Riittävän taitavia lentäjiä oli vaikea löytää.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Tällaisella koneella. USA käytti F-84 Thunderjet -koneita vuosina 1947–64. Tämä lentokoneyksilö, joka ei liity tapahtumiin, palveli Korean sodassa vuonna 1952 eli samana vuonna jona Ivy Mike räjäytettiin. Yhdysvaltain ilmavoimat

Vaarallisista olosuhteista ilmeisin oli tietenkin ydinsäteily. Vaikka vetypommeilla on monien ihmisten korvissa ”puhtaan” ydinaseen maine, todellisuudessa ydinsaaste Miken sienipilvessä säteili erittäin ankarasti.

Vetypommien puhdas maine onkin perusteeton, ja nimitys ”vetypommi” osittain harhaanjohtava. Fuusioreaktioissa tosin vapautuu useless vaaratonta heliumia, mutta fuusio synnyttää yleensä useless noin puolet ”vetypommien” energiasta. Kuten T&T kertoi tarkemmin pitkässä jutussa perjantaina, loppu energia irtoaa pommin kuoren köyhdytetyn uraanin fissiosta. Siitä syntyy erittäin vaarallista ydinjätettä läjäpäin.

The Nuclear Weapon Archiven mukaan Ivy Miken tapauksessa fuusion osuus jäi harvinaisen alas, useless 23 prosenttiin. Saastaisen fission osuus nousi harvinaisen ylös (77 %).

Nämä tiedot huomioiden ei ehkä yllätä, että Miken sienipilveen ensimmäisenä lentäneen Virgil Meroneyn lentokoneen säteilymittarit sekosivat täysin ja heiluivat edestakaisin. Viiden minuutin näytteenkeruun jälkeen mittarin osoitin oli kiertynyt kaakkoon niin pitkälle kuin asteikkoa löytyi. Säteily oli liian voimakasta mitattavaksi.

Meroney päätti varmuuden vuoksi muuttaa kurssia ja häipyä paikalta, vaikka lentäjät olivatkin sonnustautuneet lyijytakkiin.

Sähkömagnetismi sekoitti mittarit

Operaatiossa kuolleen Jimmy Robinsonin kohtaloksi ei kuitenkaan koitunut säteily vaan turbulenssi ja sähkömagneettiset häiriöt. Sähkömagnetismin havaitsi jo Meroney, joka kertoi näkymän pilven sisällä olleen kuin ”punahehkuisesta pätsistä”.

Kun Meroney ja hänen SHI:n artikkelissa nimettömäksi jäävä parinsa olivat lentäneet kaksi konettaan ulos sienipilvestä, sisään sukelsivat Robinson sekä Bob Hagan. He kohtasivat entistä pahempia vastoinkäymisiä.

Pilotit joutuivat näet lävistämään sienipilven sen jalasta lakin sijasta, koska yli 40 kilometrin korkeuteen nousseen pilven lakki oli liian korkealla Thunderjeteille eli F-84-koneille (maksimi 55 000 jalkaa eli 16,7 km).

Jalan nousevissa ilmavirtauksissa turbulenssi oli rajumpaa kuin se todennäköisesti oli pilven lakissa, ja Robinson menetti ilmapyörteissä lentokoneensa hallinnan. Noin kuuden kilometrin korkeudelle päistikkaa tiputtuaan hän sai onneksi koneen takaisin ruotuun.

Tämän jälkeen Meroney komensi radiolla Haganin ja Robinsonin kotimatkalle, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty. Ydinräjähdyksen sähköiset häiriöt olivat polttaneet monet koneen instrumenteista puhki, ja lentäjät koittivat saada laskeutumispaikkaa näkyviinsä eksyksissä valtameren yllä lentäen.

Hagan pääsi juuri ja juuri takaisin, mutta Robinsonin polttoaine loppui. Hän kuoli pakkolaskussa veteen.

Tiedossa ei ole, oliko Robinson ehtinyt riisua lyijytakkinsa. Jos ei, se tuskin ainakaan helpotti pinnalla kellumista.

Tiedemiehet kiittivät

Lennon jälkeen koneet ja miehet puhdistettiin radioaktiivisesta laskeumasta suihkussa. Lyijyarkkuihin suljetut näytteet lennoilta laivattiin Yhdysvaltain mantereelle Los Alamosin tutkimuslaboratorioon.

Helvetillisesti säteilevien näytteiden analysointi oli vaikeaa, ja se jouduttiin tekemään ulkona erillisessä teltassa.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Kokeiden arvet. Eniwetokin atollin satelliittikuvan ylälaidassa näkyy yhä kaksi vetypommiräjäytysten jättämää kraatteria. Tältä paikalla näytti vuonna 2014. Nasa / USGS

Röyhkeä riskinotto tuotti kuitenkin tieteellisiä tuloksia. Näytteistä löytyi SHI:n mukaan plutoniumin isotoopit 244 ja 246, joita ei ollut ennen tunnettu.

Ydinkemisti Al Ghiorso uskoi tämän havainnon perusteella, että myös alkuaineet 99 ja 100 löydettäisiin. Hän sai esimieheltään, ydinkemian legendalta Glenn Seaborgilta luvan tutkia asiaa. Kuukauden kestäneissä analyyseissä hän löysi kuin löysikin nämä aineet.

Löytö oli aluksi sotasalaisuus, mutta neljä vuotta myöhemmin alkuaineet saivat julkisesti nimikseen einsteinium (järjestysluku = Z = 99) ja fermium (Z = 100).

Kirjan Radiochemistry and Nuclear Chemistry mukaan ydinpommin sienipilvestä löytyneet isotoopit olivat Es-253 ja Fm-255. Niiden puoliintumisajat ovat 20,5 päivää ja 20,1 tuntia.

Niinpä köyhdytetyn uraanin isotooppi U-238 oli imenyt itseensä parhaassa tapauksessa 17 neutronia. Kaikki tämä tapahtui muutamassa kymmenessä nanosekunnissa.

Kolme vuotta sitten Yle julkaisi pitkän reportaasin elämästä Eniwetokin atollilla nykyisin.

(*) Neutronien imeytyminen sinänsä ei muuta alkuaineen järjestyslukua, ainoastaan massalukua. Liian paljon neutroneja sisältävät ytimet muuttuvat kuitenkin beetahajoamisen kautta raskaammiksi alkuaineiksi. Osa neutroneista muuttuu protoneiksi, niin että järjestysluku kasvaa, ja neutronien ja protonien epäsuhta tasoittuu.

Itse pommi. Vasemmalla ivy Mike -kokeen pommi, nimeltään Makkara eli Sausage. Se painoi 74 tonnia. Pommi oli liian raskas sotilaskäyttöön: se oli pelkkä koe fysikaalisten ja teknisten periaatteiden osoittamiseksi. Mittakaavan osoittaa kaksi miestä kuvassa oikealla alhaalla. Ivy Mike on ainoa lämpöydinräjähdys, jossa fuusioräjähteenä on käytetty nestemäistä deuteriumia eli vedyn raskasta isotooppia. Jo seuraavassa koesarjassa fuusioräjähteeksi vakiintui kiinteä litiumdeuteridi. Yhdysvaltain energiaministeriö



Source hyperlink

Leave a Reply

Your email address will not be published.