Politics

Muistatko susikoira Roin? Uusi elokuva on jo työn alla – Stara


C Moren ensimmäinen kotimainen alkuperäiselokuva Susikoira Roi on lapsille ja nuorille suunnattu seikkailuelokuva, joka pohjautuu Jorma Kurvisen luomaan kirjasarjaan. Elokuvan päärooleissa nähdään Elina Patrakka ja Tipi-koira. Susikoira Roin kuvakset alkavat kesällä, ja elokuva saa ensi-iltansa C More -suoratoistopalvelussa joulukuussa 2022.

– On hienoa, että saamme tuoda Kurvisen luoman maailman nykyhetkeen. Susikoira Roi on jännittävä ja koskettava kertomus ystävyydestä, rohkeudesta ja halusta auttaa muita. Elokuva kuvataan kokonaisuudessaan Raahessa, jossa kuvauksia odotetaan jo innolla, tuottaja Marko Antila Lucy Loves Dramasta kertoo.

Elokuvassa Raaheen hiljattain muuttanut Valo joutuu kiusatuksi. Pelastettuaan hylätyn koiran, Valo löytää tästä ystävän, jonka nimeää Roiksi. Yhdessä ystävykset päätyvät tutkimaan salaperäistä naapuripojan katoamistapausta.

Susikoira Roin tuottavat C Morelle Whatevergroup ja Lucy Loves Drama. Elokuvan ovat Jorma Kurvisen alkuperäisteoksen pohjalta käsikirjoittaneet Antti Kairakari ja Aleksi Puranen. Ohjauksesta vastaa Rane Tiukkanen. Elokuvan vastaavina tuottajina toimivat Mikko Räisänen Lucy Loves Dramasta ja Antti Kaarlela Whatevergroupista. C Moren ja MTV:n lisäksi elokuvaa rahoittavat Raahen kaupunki sekä BusinessOulu.





Source hyperlink

Leave a Reply

Your email address will not be published.