Politics

Paprikasta voi tehdä kätevän salaattikulhon – täytä lempiaineksilla – Stara


Paprikoita täytetään yleensä lämpimiä ruokia varten. Nyt sosiaalisessa mediassa leviää reseptejä, joissa puolikasta paprikaa käytetään henkilökohtaisen salaattikulhon tavoin. Täytteeksi voi valita useita aineksia.

Tee esimerkiksi tonnikalamajoneesisalaattia, grillattua kanaa ja kreikkalaista jogurttia tai suolakurkkumuhennosta. Puolikasta paprikaa voi käyttää myös taco-kuoren tavoin ja lisätä sinne jauhelihaa, jalopenoja ja juustokastiketta. Entäpä miltä kuulostaisi papusalaatilla täytetty paprika?

Toki paprikoita voi edelleen käyttää myös uunissa, mutta jos haluaa raikasta ruokaa esimerkiksi brunssille, voi kylmän salaattikulhon kokoaminen olla perusideana ruokailussa. Toisinaan riittää, että paprikan päälle sipaisee kerroksen tuorejuustoa ja panee päälle siivun leikkelettä.





Source hyperlink

Leave a Reply

Your email address will not be published.